Sivut

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kaikenlaista hommaa

Timpurit tulevat jatkamaan töitä pääsiäisen jälkeen. Tarkoituksena on aloittaa autotallin pystyttämisellä ja sen jälkeen tulee tehtäväksi saunan panelointi ja kattopaneelit sekä muita sisätöitä.

Viikolla tuli kuitenkin aloitettua autotallin perustusten kaivaminen esiin. Toissa viikkoinen lumimyräkkä hautasi perustukset täysin. Muutama hikipisara pääsi muodostumaan, mutta taivaan ollessa pilvetön ja pakkasen pyöriessä 3 asteessa on lumitöiden teko ollut täyttä nautintoa! Onneksi lumi ei ole juurikaan päässyt jäätymään tai tamppaantumaan, joten parin päivän aikana perustuksen tulivat taas esiin ja timpurit pääsevät aloittamaan tallin pystytyksen.




Sieltä se lumen alta pilkistää


Muutama lapiollinen on heitetty
Apuri




Valaistus meillä toteutuu käytännössä kokonaan ledeillä. Saimme Jamppeerilta lainaan pari lamppua, jotta voisimme arvioida valon sävyjä ja miettiä, minkä sävyiset valot haluamme. Otin illalla kuvia valoista pohjamaalattuun seinään. iPhone ei kuitenkaa toista valoja oikealla tavalla, joten pitää napata parempi kamera raksalle mukaan blogia varten. Tarkoitus on, että valon sävy tulee olemaan mahdollisimman lähellä päivänvaloa.

Päivänvalo


hieman kellertävä valo


iPhone ei todellakaan toista värejä kuten pitää


Näihin maisemiin ei kyllästy

Viime viikot on siis pakkeloitu, hiottu ja maalattu. Ja maalaamisen jälkeen taas hiottiin. Eli alussa kokemattomuudesta johtuneita virheitä on nyt korjailtu kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Valkoinen pohjamaali näyttää erittäin brutaalisti tasoittelussa jääneet epäkohdat. Kuvassa oleva huone oli ensimmäisen ja siinä riitti korjailtavaa.. Mutta kyllä tästä hyvä tulee!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti